PITUUSRAJOJA JA KESÄKAUSAREITA SÄRKÄNNIEMEEN

Muutama vuosi takaperin olimme pohtineet Tyypin kanssa kausikorttien hankintaa Särkänniemeen. Silloin Esikoinen  oli 4,5-vuotias ja nuorin vastasyntynyt.

Eräänä toukokuisena päivänä, päätin lähteä lasten kanssa keskenäni taapertamaan pitkin huvipuistoa, Tarkoituksenani oli seurata mistä laitteista Esikoisemme innostuisi ja tuumailla mikä olisi kausikortin rahallinen hyötysuhde. Olin ennakkoon kertonut, että tällä kertaa EMME mene laitteisiin ja olemme VAIN katselemassa.

Nopeasti totesin, että Esikoisen veri vetää laitteeseen kuin laitteeseen. Ilman sen suurempia mietintöjä marssin lippuluukulle ja ostin, silloin hyvässä tarjouksessa olleen, kausikortin. Turhaa olisin käyttänyt rahaa yksittäisiin lippuihin tai päiväkohtaiseen rannekkeeseen. Olimme jo aiemmin järkeilleet, etten jaksa olla kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa aamusta iltaan kohteessa yksin. Haluan käydä muutaman huviajelun tänään, toiset huomenna ja ensi viikolla piipahtaa Näsinneulassa. Joskus Tyyppi voisi tulla yhden lapsen kanssa ilta-aikaan kahdestaan.

Kerroin lapsille, että menemme sittenkin muutamaan laitteeseen ja voi olla, että nuorempi ei kaikkiin samoihin pääse, mutta katsellaan.

Keskimmäinen,  oli tuolloin alle sata senttiä. Säästäväisissä suunnitelmissani olin ajatellut, että hän osallistuu veljensä mukana niille hurvitteluille, joihin pituus riittää. Alle 100cm lapsellehan Särkänniemessä kaikki sallitut laitteet olivat ilmaisia, hurraa! (tänä vuonna hinnoittelu on muuttunut ja maksuttomuus koskee kaikkia alle 3-vuotiaita pituudesta huolimatta). Samoissa säästämissuunnitelmissa olin ajatellut, että vain Tyypille ostetaan ranneke, sillä minähän olen kiinni vauvassa kokoajan. Enkä lastensaamisen jälkeen syntyneen holtittoman kuolemanpelkoni vuoksi mene laitteisiin kovin mielelläni.

Tarvitaan siis vain yhdelle lapselle ja yhdelle aikuiselle kausikortti. 

Tässä vaiheessa kausikortin ostaminen yhdelle lapselle tuntui siis suorastaan säästämiseltä!

Possujuna valikoitui pituusrajansa vuoksi ensimmäiseksi laitteeksi ja sinne vilahti esikoinen ranneketta heilutellen . Tai tarkemmin ottaen, sinä vuonna oli käytäntö, että kausikorttilainen mitataan ensimmäisellä laitteella ja käteen leimataan pituutta osoittava leima.  Joten, ensin siis mittauksiin, leima käteen ja laitteeseen. Nykyään ranneketta ei kausikorttilaisen muuten tarvitse hakea, vaan korttia kannetaan mukana.

No niin, siellä esikoinen siis  istui hartiat jännityksestä lukossa ja odotteli pikkuveljeään. Joka ei saapunut. Nuori laitteenhoitaja nimittäin mittaili tarkasti vajaa kolme vuotiastamme ja totesi,

"Tämä lapsi on yli 100cm. Tarvitsette lipun."

Jaahas. Aivot surraavat ja säästäjä-suunnitelmani murenee mielessäni, näen pankkitilin saldosta häviävän nollan perästä ja totean, ettemme tietenkään voi olla ostamatta toiselle lapselle kausikorttia. Siinähän vasta lapsuutrauma Keskimmäisen lapsen syndroomaa potevalle olisikin "yhtenä kesänä käytiin 10 kertaa Särkänniemessä ja minä sain katsoa penkiltä kun isoveli hurvitteli". Juu ei. Lippukassalle mars. Jonne olikin pienten lasten laitteilta kohtalaisen mukava kävelymatka kolmen lapsen kanssa.

kesakausari
Angy Birds puisto on kaikille maksuton
Matkalla mietin, että oikeastaan sehän onkin aika kiva, että lapsi on jo niin pitkä, pääsee suurempaan laitevalikoimaan! Kerroin siis lapsille, että nyt onkin sellainen juttu että pääsette molemmat kaikkiin samoihin laitteisiin, jee! Keskimmäinen valokuvaan, pankkikortti myyjälle, muutama lomakkeen täyttö ja tadaa molemmilla lapsilla oli kausikortit! Ei muuta kuin takaisin laitteille.

Esikoinen halusi kokeilla jotakin muuta kuin tylsää possujunaa ja saavuimme laivalaivaksi ristityn  laitteen eteen. Esikoinen sujahti penkille yhä innosta puhkuen odottamaan Keskimmäistä. Ja me menimme kolmevuotiaan kanssa mittauspisteelle hakemaan leimaa käteen. 

" Näyttäisi siltä, että tämä teidän poika ei ole ihan vielä sataa senttiä."

MI-TÄ? 

"Niin, tässä laitteessa on turvaraja sata senttiä ja mä en valitettavasti voi päästää häntä laitteeseen".

Tässä vaiheessa en enää miettinyt mitään kuluneita satasia, edestakaisin kävelyä lippuluukulle (joita oli tuona alkukauden keväisenä päivänä auki vain pääportilla) tai edes vaunuissa jo tovin hereillä odottaneen vauvan nälkää. Mielessäni oli vain kahden lapsen käsinkosketeltava into ja odotus huvipuistolaitteista, joka ei ollut kokenut minkäänlaista kolausta omasta jahkaamisestani.

Vaikka olisi tehnyt mieli polkea jalkaa tahtoikäisen tavoin, keräsin kaiken tasapainoisuuteni ( hahah!) ja selitin, että olemme juuri aiemmin mittauttaneet lapsen liian pitkäksi ilmaiselle huvipuistokesälle ja hankkineet kausikortin (joka maksaa siis ihan yhtäpaljon aikuiselle kuin tälle 3-vuotiaallekin).
Joten kyllä, kiitos, saisinko jutella esimiehen kanssa.
Ystävällinen nainen, (anteeksi ei ole hajuakaan mikä hänen toimenkuvansa tai tittelinsä on huvipuistoalueen esimies?) saapui paikalle ja juttelimme hetken.

Hän päätti suorittaa virallisen mittauksen. Niska pitkällä, kengät jalassa lapsestani saatiin TASAN sata senttiä ja saimme nimellä varustetun kortin, jossa todettiin "Keskimmäinen on mitattu 100cm pitkäksi". 

Ja vihdoin lapset pääsivät onnellisena yhdessä laitteisiin. The end.

Paitsi ettei tämä säästäjäsuunnitelmani tähän loppunut. 

Nimittäin, jäimme sitten vähän pidemmäksi aikaa sinä päivänä kiertelemään laitteita ja Tyyppikin ehti mukaan iltapäivällä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ostimme hänelle kausikortin, (tähän kassakoneen kilinää)


 ja lopulta minullekin. (Tähän pankkikorttini kuolinkorinaa)


En ollut nimittäin tullut ajatelleeksi, että enhän minä pääse lasten mukana ilman lippua sinne Näsinneulaan vaan piipahtamaan tai voi viedä ihan ex-temporee lapsia jonakin arkipäivänä Koiramäkeen. Tai akvaarioon. Tai planetaarioon.


Jep. Eli, alkuperäinen säästäväinen budjettini tuplaantui. Mutta voin vannoa että kesän päätteeksi emme katuneet euroakaan kausikortteihin käytetyistä rahoista!

Kertaakaan ei tarvinnut kieltäytyä kavereiden, sukulaisten tai tuttavien tullessa Tampereelle Särkänniemi-reissusta ja ehdittiin siellä piipahdella keskenämme kerran jos toisenkin.

Kommentit

  1. Hehheh, muistan hyvin tuon mittailuepisodin. Ihmettelin silloin, kuinka tyynesti osasit käyttäytyä, kun lapsi ei –hups vain– ole sittenkään yli 100cm. :D

    Me emme tänä kesänä hanki kausareita, kuten kolmena aikaisempana vuotena. Yksi syy tähän on hinnoittelu. A ei ole vielä 100cm, eli pääsee vain muutamaan laitteeseen, mutta koska ikää on kuitenkin yli kolme ja puoli, niin kausikortti olisi hänellekin ostettava. Päivälipuissa pienten lippu on halvempi, mutta kausikortti myös alle 100-senttiselle on saman hintainen kuin aikuisen lippu, vaikka pituuden puolesta lapsi voi käydä vain muutamassa laitteessa.

    Aiemmin oli mahtavaa, kun alle 100-senttinen pääsi maksutta niihin pienten laitteisiin, mutta ymmärrän toki, ettei se ole tuottavaa ja olisin valmis maksamaan lipusta, mutta on jotenkin kohtuutonta, että possujuna-leppäkerttukausari maksaa 109€.

    Ja koska en suostu tuolle alle 100-senttiselle ostamaan kausaria, niin sitten ei osteta meille muille kolmellekaan perheenjäsenelle, kuten aiempina vuosina on tehty. Jos tällaisen valinnan tekee moni muukin, niin jää kyseenalaiseksi, kuinka paljon hinnoittelumuutos oikein kannattikaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dynaaminen, päiväkohtainen hinnoittelu on minusta ihan hyvä. Mutta tää hinnoittelupolitiikka tuohon kolmeen vuoteen oli mulle ihan uutta.
      Alle sata senttisten maksuttomuus perustui minun käsittääkseni nimenomaan siihen, että laitevalikoima on niin rajattu. Ymmärrän päätöksen siis oikein hyvin.
      Ootko pistänyt mitään palautetta? Olisi mielenkiintoista tietää miten perustelevat tuota.

      Poista
    2. Lisään vielä, että ymmärrän siis teidän päätöksen olla ostamatta kesäkausareita.

      Poista

Lähetä kommentti