SE PÄIVÄ KUN POJAT RIKKOI TAULUTELEVISION.
















Kotiäitivuosiini kuuluu päiviä ja viikkoja jotka ovat yhtä kaurapuuroa muistoissa. En osaa eritellä mistä päivät ovat alkaneet, mitä on tehty ja mihin on menty.

Sitten on niitä päiviä mitkä muistaa kristallin kirkkaasti aina.
Kuten vaikkapa silloin kun  37 tuumainen televisio hajoaa.

Kuopus oli muutaman kuukauden ikäinen ja jostain syystä sinä päivänä erityisen tuottelias vessa-asioissa. Olin lähdössä viemään isompia lapsia kerhoon ja aamupäivän aikana olin ehtinyt rampata vauvan kanssa vessassa pesulla useamman kerran. Tehoveljekset leikkivät olohuoneessa keskenään, enkä muista että mitään erityistä riitaa tai villiä riehumista olisi tapahtunut. Toki kaikkea en nähnyt, sillä suhasin sinne vessaan ja takaisin.

Päivä soljui kerhoon viemisineen ja hakemisineen normaalisti.
Kunnes tuli kello viisi, jokaisen lapsiperheen hengähdyshetki: Pikku kakkonen.

Vaan televisiossa on jotakin kummallista. Ruutuun tulee epämääräisiä poikkiviivoja ja huikkaan Tyypille, että mikäs johto tai asetus se taas on vinossa/irti/väärinpäin. Tyyppi katsoo seinälle kiinnitettyä taulutelevisiota arvioivasti ja lähtee lähestymään sitä hitaasti, silmät kohdistettuna yhteen pisteeseen.

ilman seisahduttava hiljaisuus

"Kuka on lyönyt televisiota jollain tavaralla?"


"Eieienoominämitäentiiäenseminäollueiookukaan" kuuluu lasten suusta

Mietin, että en tosiaan ole nähnyt mitään riehumista tai huitomista millään harjanvarrella ja katseeni etsii ympäristöstä jotain, joka voisi selittää iskun.

Huomaan lattialla olevan frisbeen, otan sen käteeni ja Esikoisella välähtää.

"Ai joo! Mä niinku seisoin tässä ja heitin sen tonne ja se lensi tästä näin, ja kaarsi tosta lampun ohi tonne ja Keskimmäinen ei saanu sitä kiinni!"

"MISTÄ TE EDES SAITTE TÄN FRISBIIN?" Kyseessä oli siis mieheni frisbeegolf-kassista napattu kiekko, ei mikään lasten oma pihalelu.

Keskimmäinen alkaa tohkeissaan kävellä meidän vanhempien makuuhuoneen ovelle "No tuolta teidän vaatekaapista, höpsö äiti!" Ikään kuin ongelmana ei olisi rikki mennyt telkkari vaan dementoitunut äiti, joka ei muista missä mitäkin tavaroita säilytetään.

No, mitäpäs sitä sitten hermostumaan kun vahinko on jo tapahtunut. Soitin Ifin korvauspalveluun ja todella ystävällisellä ja nopealla palvelulla saimme kotivakuutuksesta korvauksen. Rohkaisin Tyyppiä lähtemään tuulettumaan tarvittaessa, mutta pienen verkkokauppa googlettelun jälkeen hänen silmissään syttyi tuike ja puheessa alkoi vilistä tuumat, ledit, hdmit, isommat seinäkiinnikkeet, verkkokaupat ja gigantit joten arvelin että asia on käsitelty.

Mutta voitte kuvitella, että olen käyttänyt kerran jos toisenkin "muistatteko nyt mitä silloin tapahtui kun te leikitte frisbiillä..."-aloitusta lapsia rauhoitellakseni.

Kommentit