NE HETKET KUN ÄIDIN HUOMIO EI RIITÄ KOLMELLE LAPSELLE

Follow my blog with Bloglovin


"Äiti kato!"  Huutaa keskimmäinen liukumäestä

"Äitiäitiäitiäitiäiti kato tätä!"

"Joo odota hetki, mä katon nyt ensin ettei Taapero tipu täältä kiipeilytelineestä alas.
Noin hyvä, hienosti. No niin Keskimmäinen nyt mä katon"

"Äääääitiii! Kato mä osaan tällai ottaa tän pallon kiinni, kun se menee tosta ohi ja tää on mun maali ja-- tuu sä tänne, seiso tossa" Esikoinen on viritellyt leikkikentän keskelle jalkapallokentän.

"Äitiäitiäitiäitäitiäitiäiti ääääitii?" Keskimmäisellä olisi seuraava taidonnäyte menossa liukumäessä.

"Odota mä oon nyt tässä maalivahtina-"

"Ei kun sää oot maalitolppa! Et saa väistää" Esikoinen selventää

"Mitä?! En ole, kiitos vaan mutta väistän tästä ennen kuin on pallo otassa. Mitä sulla oli Keskimmäinen asiaa?"

Taapero istuu puisen auton päällä ja katsoo vaativasti "PIIIPAAPIIPAA"

"No ai oletko sinä palomies paloautossa, wau!"

"PIIPAAPIIPAA"

Keskimmäisen taukoamaton ääni kuuluu taustalla. "..äitiäitiäitiäitiäitiäiti..."

"Tulossa!"

Juuri kun katson Keskimmäisen tasapainoilua liukumäen reunalla, huutaa Esikoinen

"ÄITIII! Mä opin sen, mä osaan nyt, näitsä?" .

En nähnyt. Enkä millään ehdi näkemään ja huomioimaan just sillä sekunnilla kun lapsi haluaisi.






Päiväkodista kotimatkalla pysähdyttiin leikkipuistoon. Kaikilla kolmella lapsella on pakottava tarve saada huomiota, kertoa päivästä, näyttää kaikki temput ja tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tietenkin. Pitkä päivä päiväkodissa, jossa on saanut aivan riittämiin odottaa omaa vuoroa ja opetella ryhmässä toimimista. Nyt ois aika olla vaan mä ja mun tunteet, ei huomion jakamista muiden kesken.

Mutta meillä on kolme lasta. Se ei edes ole tilastollisesti mitenkään suuri perhe. Kolmen lapsen tarpeet tuntuu silti hetkittäin valtavan suurelta. Tietenkin on enemmistössä se aika, kun nämä kolme tuntuvat pakahduttavan suurelta rikkaudelta ja näen pääosin vain hyviä puolia sisaruskatraassa. Mutta erityisesti nämä päivän erossa olon jälkeiset tunnit on haastavia huomion jakamisen suhteen.

No millä tavoin saan itseni riittämään?

Haen ensimmäisenä Taaperon päiväkodista omasta ryhmästään, jotta voin hetkeksi ottaa hänet syliin ilman isompien jalassa roikkumista. Kuuntelen, ja kyselen vaikka pieni ihminen ei vielä paljoa päivästään osaa kertoakaan. Vasta sitten haen Tehoveljekset. Parhaani mukaan yritän huomioida molempia tasavertaisesti. Usein kotimatkalla jaan puheenvuoroja, jotta molemmat voivat kertoa vuorollaan asiansa rauhassa.

Tuskailin aiemmin, etten saa aikaiseksi vietyä yhtä lasta kerrallaan vaikkapa uimaan. Mulla oli kova tarve järjestää joka viikko jokaiselle "oman aikuisen ilta", jotta kaikki saisivat riittävästi yksilöllistä huomiota. Hyvä tavoite, mutta ennalta arvaamatonta vuorotyötä tekevän Tyypin kanssa mahdotonta suunnitella, milloin iltaisin on kaksi vanhempaa paikalla. Ja koska sää. Ja fiilis ja extemporee elämä.

Tuttavani, myös kolmen lapsen äiti, lohdutti ettei toiminnan tarvitse olla niin suunniteltua. Ihan jo legoleikki yhdessä yhden lapsen kanssa eri huoneessa voi olla iso juttu lapselle. Ja paljon helpommin arjessa toteutettavissa!

Eilen illalla lähdin vielä iltapala-aikaan yhden lapsen kanssa ulos. Vietiin roskat, tasapainoiltiin hiekkalaatikoreunalla, ja kikateltiin haisevalle biojäteastialle.
Ja silloin, näin kaiken, just sillä sekunnilla.


Kommentit