HYVÄ ME. KYLLÄ TÄÄ TÄSTÄ.

Aloitin taas yhden uuden en saa mitään aikaiseksi-päivän. Katselin to do-listaa ja hain vielä yhden kahvikupin. Lopputyö seisoo minusta riippumattomista syistä nyt tämän viikon, joten mulla ois aikaa vihdoin ottaa haltuun ruotsin ammattisanasto sen verran, että pääsisin läpi vaadittavan tentin. Olen siirtänyt sitä nyt sellaisen kaksi vuotta eteenpäin. Ilman motivaatiota, tuollainen pienikin projekti tuntuu vuoren kokoiselta. Mielen päällä on niin voimakas saamattomuuden fiilis, että päästä on kadonnut kaikki mitä mahdollisesti olen joskus toisesta kotimaisesta osannut.

Katselin kahvikuppia tyhjentäessä, ja toimeen tarttumista siirtäessä, kameran muistikortille viimeaikoina kertyineitä kuvia ja huomasin, että ehkä tässä viikon aikana on sitten kuitenkin saanut jotain tehtyä.




On syöty eväitä sisällä ja ulkona. Harjoiteltu yhdessä leikkimistä sisällä ja ulkona. Luettu kirjoja, siivottu ja sotkettu. Selvitetty sisarusten nujakoita, naapurin lasten erimielisyyksiä. Etsitty kesävaatteita, pakattu talvivaatteita. Nähty ystäviä,  puhuttu suu vaahdossa, pohdittu elämää.

On käyty päiväkodin kevätjuhlissa, tanssiharrastuksen kevätnäytöksessä, jalkapallon ensimmäisissä harjoituksissa, hankkimassa häälahjoja. Ajettu koululle sadan kilometrin päähän hakemaan yksi allekirjoitus, tehty töitä iltavuoroissa ja tuplavuoroissa. Viety ja haettu lapsia päiväkotiin.

On puhdistettu haavoja, kiinnitetty polkupyöriin lamppuja. Irtisanouduttu(oho), varattu ensiapukursseja. Ehditty vaikka olikin kiire. Suunniteltu uusia uria ja opintoja. Saunottu, kylvetty, grillattu. Juhlittu ystävän häitä ja huomattu häiden jälkeen, ettei sitten tullutkaan otettua yhtään kuvaa vaikka totesin ettei tarvii kipasta enää hakemaan sitä kameraa kun meillähän on puhelimessa hyvät kamerat. 

On huomattu sunnuntaina, että kaikista todennäköisyyksistä huolimatta tässä sitä ollaan vielä yhdessä Tyypin kanssa päivälleen kymmenen vuotta ensi tapaamisesta.

Ehkä sitä on tullutkin tehtyä aika paljon. Yhdessä. On tullut pyöritettyä lapsiperheen arkea.
Pitäisi varmaan antaa meille itsellemme vähän enemmän kredittiä. Hyvä me.
Kuva: Hilla Kurki

Kommentit