OODI KOTIÄITIYDELLE

Tänään meillä on ollut lasten kanssa vapaapäivä. Omaa lomaa, rokulipäivä, arkivapaa -millä nimellä sitä nyt haluaakaan sanoa. Oma opintovapaani mahdollistaa nyt keväällä vähän aikatauluttomampaa menoa, ja se jos mikä tekee hyvää kaikille.

Mulla on ollut tänään mahdollisuus kaivata ja ikävöidä kotiäitiyden hetkiä. Kiirettömiä aamuja, jolloin lapset saa aivan rauhassa leikkiä legoleikkinsä loppuun ennen aamupalaa. Ja vapautta lähteä kerhoon tai puistoon tai olla lähtemättä. Nähdä ystäviä, tai linnoittautua omalla porukalla kotiin.

Tavallaan samoja juttuja, kuin töissä ollessa vapaapäivisin, mutta kuitenkin ihan eri juttuja. Hoitovapaalla kun niitä vapaapäiviä oli lähes loputtomasti.


Tänään käytiin moikkaamassa vanhalla kerholla tuttuja ja paistateltiin päivää omassa pihassa. Aurinkoisessa pihassa vierähtikin aikaa, kun ei ollut mihinkään kiire. Tehoveljeksillä oli hyvät leikit ja Taapero nukkui pitkästä aikaa päiväunet rattaissa ulkosalla. Pannullinen kahvia ja turinatuokio (tai noh, turina-viisituntinen jos tarkkoja ollaan) naapurin äidin kanssa. I-ha-naa!

Mutta sellaisiahan ne päivät kotona ollessa ei kyllä aina olleet. Ensinnäkään Tehoveljekset eivät olleet aina näin isoja, omatoimisia ja joustavia rytmin suhteen, vaan tietenkin päivää rytmittivat päiväunet ja se ainainen ruuanlaitto. Ulos kolmen lapsen pukeminen oli operaatio itsessään. En myöskään aina ollut iloinen ja kekseliäs puuhaäiti, vaan jotain actionia ja avuliasta käsiparia odottava kiukkupussi.

Suurimmaksi osaksi kuitenkin viihdyin äärimmäisen hyvin lasten kanssa kotona, erityisesti sen jälkeen kun aloitin siinä ohessa opinnot. Sain omaa aikaa lähiopetuspäivinä ja välillä uppouduin rauhassa jonkun raportin kirjoittamiseen kotona, mutta olin silti lasten kanssa hoitovapaalla. Avoimen varhaiskasvatuksen kerhot olivat elämäni pelastus ja lapsille merkityksellinen paikka kasvaa, oppia ja kokea, sekä saada kavereita. Niitä kavereita sai myös äiti.

Parasta antia kotiäitivuosissa olivat juuri ne päivät, kun sai viettää omassa tai toisen kodissa kokonaisen päivän yhdessä toisten kanssa. Yhteisiä lounaita, välipaloja ja päivällisiä. Taukoamatonta keskustelua arjen pienistä ja suurista asioista, pohtimista, analysointia, kummastelua ja naurua. Lasten leikin riemua. Tyhjennettyjä lelukoreja, riisuttuja rooliasuja, lattialla lojuvia sohvatyynyjä, hukkuneita sukkia.

Olen onnekas, sillä minulla on paljon ystäviä. Harmillisesti kaikkia en tietenkään voi nähdä usein ja toisia tapaan hävettävän harvoin.

Mutta silti, jokaisella on ollut  kotiäitivuosiini suuri positiivinen vaikutus, enkä olisi varmasti jaksanut olla kotona kovinkaan kauaa ilman heitä.


Kommentit