NIITTY-SEPPÄLÄN MAATILALLA ON AINA KESÄPÄIVÄ

Tyypin nykyajan päiväkirja eli facebook muistutteli maanantaina, että päivälleen sinä samana päivänä olimme huristelleet Pälkäneelle, Niitty-Seppälän kesäiselle mansikkatilalle. Päätimme toistaa jokavuotisen perinteen ja lähdimme mustia sadepilviä uhmaten kohti mansikkaleivoksia, ponitalutusta ja polkuautoja.

Lahdentietä ajaessa mietin, että irtoaakohan autostamme kohta tuulilasinpyyhkimet, sillä sen verran kovaa niillä sai viuhtoa, että rankkasateessa eteensä näki. Pälkäneellä tiet olivat kuitenkin kuivat ja uhmakas musta pilvimassa vasta lähestymässä. Päätimme suunnata suoraan tehoveljesten suosikkiin eli polkuautoradalle, jossa ei onneksemme tunkua ollut. Autoilla ajeltiin ensimmäisenä, vähän retken keskivaiheilla ja vielä viimeiset rundit ennen kotiinpaluuta.

Taaperoa kiinnosti eläimet kovasti, ja aitojen vierelle pääsi hyvin katsomaan turvallisen etäisyyden päästä hevosta, sikaa, vuohia, lampaita ja pupua ainakin.

Olemme tosiaan vierailleet tällä kyseisellä maatilalla ainakin kolmena edellisenä vuotena, ja joka vuosi tiloja on jollain tavalla kehitetty vieläkin vierailijaystävällisemmäksi. Tällä kertaa huomasin ainakin penkkien ja pöytien lisääntyneen, sekä leikkipaikan uudet välineet. Muutenkin lapsiperhevierailijoihin on todella panostettu, paikalla on lisäksi lyhyt luontopolku sekä labyrintti.


Kiipeilin isolle kivelle ottamaan muutamaa kuvaa, kun jykevä jyrähdys muistutti perässämme saapuneesta pikku kesäsateesta. Lapset kasaan, suunnaksi kahvila ja muutama juoksuaskel! Eikä kastuttu! Loistoajoitus!

Tilallehan ei ole minkäänlaista sisäänpääsymaksua, joten kahviosta ostaa oikein mielellään kahvit, herrrrkulliset mansikkaleivokset ja jälkikasvun toiveesta jäätelöt koko porukalle. Tällaisia pienen budjetin kohteita ei kovin montaa lähiseudulla ole, ja joka ikinen kerta olen lähtenyt Niitty-Seppälästä hyvillä mielin. Tilapuodista saa perunasta, salaatista ja mansikoista grillijuustoon vaikka mitä ihania tuotteita tuoreena suoraan pellosta. No joo juusto ei ihan pellosta tule, mutta paikallisten lähituottajien tuotteita on siis myös valikoimissa. Tällä kertaa meidän matkaan ei lähtenyt kaipaamiani mansikoita, sillä vielä ei tarjolla ollut kokonaisia laatikoita. Tällä jengillä nimittäin yksi mansikkarasia on syöty ennen auton oven avaamista...Niitty-Seppälässä on tietenkin myös itsepoiminnan mahdollisuus, mutta olen aivan liian laiska siihen hommaan.

Vahva suositus meidän perheeltä!

Muita suosittelemiani kohteita kesäisien päivien viettoon

LASTEN KANSSA ISO-VILUSEN SKEITTI-, JA BMX- JA TRIAL-PYÖRÄILYPUISTOSSA

SUKELLA LEIKIN MAAILMAAN HERRA HAKKARAISEN TALOSSA

MENNÄÄN METSÄÄN! TAMPEREEN JA LÄHIALUEIDEN NUOTIOPAIKAT

Kommentit