VUOROVAIKUTUSSUHTEITA

Huh huh mitä hurlumia tämä 24/7 lasten kanssa olo alkaa olla! Odotettu ihana, aikatauluton kesä alkaa olla siinä pisteessä, että on taidettu nähdä toisiamme aika paljon. Koko ajan ja taukoamatta.

Taaperolla vaihtelee hellyys ja tuholaisuus moodi. Ensin hän rikkoo, repii, ottaa kädestä, sotkee ja muutoin tuhoaa veljensä rakennelmat. Ja seuraavaksi onkin vuorossa ylitsevuotava pussailu- ja halailuhetki, johon veli, jonka kätten työt on juuri tuhottu, ei ole ollenkaan halukas. Ja taas selvitellään riitoja, harjoitellaan toisen huomioimista ja opetellaan rakentavampia vuorovaikutustaitoja.

Jatkuva läsnäolo on uuvuttavaa. Vaikka meillä ei ole enää vauvaa, eivätkä varsinkaan isommat tarvitse välitöntä vieressä oloa kokoajan, on väsyttävää olla jatkuvasti saatavilla ja toisia varten. Mitä ilmeisemmin myös Keskimmäiselle alkaa tämä yhteiselo riittää, sillä eilen hän parkaisi kovaan ääneen suunnitellessamme tämänpäiväistä huvipuistoreissua "miks AINA pitää olla yhdessä perheen kanssa!". Niimpä niin, miks tarvii kun välillä olisi ihan hyvä olla erikseenkin.



Kävin viettämässä omaa aika keikkatöissä (säälittävää tiedän!)ja miten virkistävää se olikaan! Kotiin oli ihana tulla, omien rakkaiden lasten luokse, kun oli hetken nähnyt jotain aivan muuta ja irtautunut uhmasta ja toisten huomioimisesta. Tosin minun vanhalla koulutuksella tehdään vain lähinnä hoivatyötä muita varten, mutta olipas silti mukavaa tehdä jotain ihan muuta välillä. Täytyy tsempata tuossa oman ajan ottamisessa ja keskittyä ihan oikeasti tekemään jotain vain itselleen. 

Näissä teemoissa aloin tarkemmin miettimään yhden perheen sisäisiä suhteita. Joten, tiedättekö mikä tämä kaunis, pitkän ja vaativan graafisen suunnittelun (not) tulos on?



Tämä on meidän perheen vuorovaikutuskartta. Eli viisihenkisen perheen vuorovaikutussuhteet, yksinkertaisiksi viivoiksi vedeltynä. Ei muuta kuin laskemaan.

Kymmenen.

Siis meidän yhdessä pienessä perheessä on kymmenen erilaista vuorovaikutussuhdetta!

Erityisesti pikkulapsiperheessä parisuhteen ylläpitämiseen tulisi käyttää aikaa, tai ainakin tunnistaa sen olemassaolo. Ohjeita riittää lehdissä, muualla mediassa ja neuvolan oppaissa. Ylläpitäkää suhdetta näin ja noin, ettei tule väärinymmärryksiä ja mykkäkouluja. Toimivan parisuhteen eteen tulee panostaa, toisten enemmän kuin toisten. Kukaan ei varmasti kiistä, että yhteen vuorovaikutussuhteeseen eli vaikkapa siihen parisuhteeseen kuuluu jo aika paljon pieniä kompasteluita ja mahdollisuuksia isommallekin sodalle. Meillä niitä vuorovaikutussuhteita on kymmenen!!




Koko homman kivijalka, perusta kahden vanhemman perheelle on tietenkin se vanhempien välinen suhde. Pikkulapsiperheessä usein aika heitteille jätetty ja unohdettu. Kahden aikuisen välinen suhde, jossa molemmilla on mukanaan ennen ensimmäistäkään tapaamista eletty elämä, oma kotikasvatus, elämänkokemukset, ilot, surut ja kriisit. Kaiken tämän päälle yhdessäoloaikana tapahtuva kasvu, kehitys ja yhteiset (ja erilliset) kokemukset. Yhteentörmäysten todennäköisyys on suuri. Positiivisena voidaan pitää, että kyseessä tosiaan on kahden aikuisen ihmisen suhde, joten molemmilla pitäisi olla taidot ristiriitojen ratkaisemiseen, komprommisseihin ja sitä rataa.

Lapsi saapuu perheeseen (toivottavasti) haluttuna ja toivottuna. Joskus yllätyksenä, mutta pääasiassa silti omana valintana. Lapsen temperamentiin ei kuitenkaan voi vaikuttaa ja tuo kokonainen ihminen joka pyöräyttää vanhempien, ja vähän muidenkin, maailman ympäri on aivan kokonainen omine tahtoineen, toiveineen ja piirteineen. Vaikka rakkaus lasta kohtaan on ehtymätön luonnonvara, vuorovaikutustaidot omankaan lapsen kanssa eivät ole aina ihan itsestäänselvyys. Olen tehnyt huomioita, että kaikesta hyvästä tahdosta ja suunnitelmasta huolimatta en itsekäään anna esimerkiksi huomiota kaikille kolmelle yhtä paljon. Huomion laatu on myös erilaista. En sanoisi, että millään tavalla huonompaa toista kohtaan, mutta erilaista. Lapsetkin ovat erilaisia ja kaipaavat yksilöllistä kohtaamista. Silti toivoisin, että suhteet pysyisivät kaikki yhtä vahvoina ja tiiviinä. Mahdollisuuksia karikkoihin kuitenkin on.

Mitä enemmän lapsia, sen enemmän tietenkin sisarussuhteita. Meiltä niitä löytyy kolme ja suhteet todella ovat erilaisia ja lisäksi muuttuvia. Onkin erityisen hauskaa seurata kahden lapsen leikkiä, kolmannen ollessa poissa. Keskustelu ja asetelma on aivan erilaista, kuin kaikkien kolmen ollessa paikalla. Ja sitten on tietysti se kolmen lapsen kombo eli riehumismoodi, johon vanhemmilla ei ole oikein mitään asiaa.

Kymmenen vuorovaikutussuhteen keskellä ei siis ole mikään ihme, että toisinaan kolahtelee päät yhteen ja pelkkä kaikkien läsnäolo alkaa väsyttää. Yhtä ärsyttää kun toiset selvittää asioitaan ääneen, toista hermostuttaa kun kukaan ei puhu ja kolmannen mielestä kukaan ei kuuntele. Se oman ajan järjestäminen kaikille on äärimmäisen tärkeää.

Tänään rutistetaan vielä yksi päivä koko perheenä hurvittelemassa, sen jälkeen lupaan panostaa jokaiseen vuorovaikutussuhteeseen yksi kerrallaan. Työn alla on Esikoisen kanssa tiedehommia, joista teen juttua myös tänne blogin puolelle.

Millaisia mietteitä teillä on perheen sisäisistä suhteista ja niiden huomioimisesta?

Kommentit