MIELENRAUHAA JA ELÄINTERAPIAA KOKO PERHEELLE ISLANNINHEVOSTALLI OFEIGURISTA

Tiedätkö sen tunteen, kun näet ystäväsi pitkästä aikaa ja tuntuu ettei päivääkään olisi mennyt ohi? Juttua riittää ja aika kuluu niin, että kokonainen kesäpäivä hurahtaa höpötellessä. Lähdön hetkellä mietit, miksi me tapaanne näin harvoin? Nyt kyllä pidetään sitten paremmin yhteyttä! Minulle kävi niin viime viikonloppuna, kun pakkasin lapset Tampereella autoon ja karautin vajaan kahden tunnin matkan Vihdin Pääkslahteen, Ofeigur tallille.

Postaustauko hurahtikin vähän pitkäksi, kun meidän komppania lähti sen jälkeen äkkilähdöllä kotimaanmatkalle, viikoksi Saimaan rannalle. Yritin olla koko viikon mahdollisen pienellä somenkäytöllä ja onnistuin aika hyvin, jee! Mutta viikon takaiselta päiväreissultamme kokosin vähän kuvia, joten heittäydyhän siis hetkeksi eläinteemaan ja kurkkaa tästä vinkki maaseutumatkalle Vihtiin!

Ofeigur tallista tekee erityisen, kaiken muun ihanuuden lisäksi se, että tallin omistajat ovat minun sukulaisiani. Toisinaan elämä vie ja tuo ihmisiä erilleen, meidän tapauksessa taitaa olla kyseessä sellainen perinnöllinen sukuvika -aikaansaamattomuus yhteydenpitoon. Hyvin kokonaisvaltainen ja pitkäkestoinen tauti tuo on. Onneksemme nykyaika on ratkaissut monelle kaltaisellemme tällaiset ongelman luomalla sosiaalisen median, joten ihan ulkona toistemme elämästä sentään emme ole. Pikkuserkkuja on syntynyt puolin ja toisin, mutta ei sentään ihan samaan tahtiin kuin tallille karvaista jälkikasvua. 


Nämä pienet ja suloiset koiravauvat vievät ihan jokaisen sydämen mennessään. Minä taisin löytää enemmän yhteyttä äitikoira-Kleiman kanssa kun seurailin hänen intoaan poistua pentujen luota. Kun vauvat oli ruokittu, ei tätä mammaa huvittanut hengailla pentuseurueessa yhtään ylimääräistä vaan hän siirtyi haastavimpiin työtehtäviin paimentamaan ihmislaumaa, jonka nuorimmat jäsenet käyttäytyivät hieman erikoisesti juoden vesikipoista, kontaten ja haukkuen. 








Ofeigur-tallilla on vielä elokuun loppuun asti launtaisin klo 10-14 pihakirppis, kahvio-puffa ja talutusratsastusta pikkurahalla. Menkää ja rakastukaa paikkaan, eläimiin ja asiantunteviin ihmisiin <3







Kommentit