LUE LAPSELLE ÄÄNEEN. TAI HUIJAA KUTEN MINÄ.

Kirjojen ääneen lukeminen on kiistatta lapsille hyödyllistä, iästä riippumatta. Sen lisäksi, että lapsi oppii kieltä kuulemalla, sanavarasto kehittyy ja laajenee, on tutkimusten mukaan lukemisen merkitys lapsen tulevaisuuden menestykselle merkityksellisempi, kuin perheen sosioekonominen tausta. Sadun kuunteleminen kehittää mielikuvista ja antaa lapselle vapauden viedä tarinaa juuri itselleen sopivalle tasolle. Myös lapsen empaattisuus ja oikeudenmukaisuus kehittyvät, sillä hän saa runsaasti kokemuksia toisen asemaan asettumisesta ja erilaisista rooleista.

Samaa kirjaa voi myös lukea 2-vuotiaalle ja uudelleen 5-vuotiaalle ja huomata miten lapsi poimii tarinasta ihan erilaisia asioita. Kirjastot mahdollistavat onneksi lähes loputtoman uusien tarinoiden lähteen, ainakin meiltä loppuisi sekä rahat, että tila kirjahyllystä, mikäli hankkisin kaiken lasten ja itseni haluaman teoksen kotiin.

Vanhemman tutun ja rauhallisen äänen kuunteleminen luo turvaa, ja rauhoittaa lasta. Itsekin rakastan kuunnella kirjoja myös muiden lukemana, ja olenkin hurahtanut BookBeatin äänikirjoihin*. Minun kuulokkeista ei siis kuulu musiikinpauhu vaan esimerkiksi ihanan Maaret Kallion lempeä ääni, kun kuuntelen työmatkoilla Inhimillisiä kohtaamisia. Ihan oikeiden kirjojen lukemista ja katsomista ei korvaa mikään, mutta teknologiasta kannattaa ottaa myös hyöty irti.

Vaikka tiedän lapsille ääneen lukemisen kiistattomat hyödyt, aina ei vaan jaksa. Pitkä päivä, kireä tunnelma iltapuuhissa tai suunnaton kaipuu omalle ajalle, ja ei vaan huvita. Tällä hetkellä podemme molemmat Tyypin kanssa flunssaa, joten ääneen lukeminen ei ole kenellekään miellyttävä kokemus.

Onnekseni nykyaika tarjoaa vaihtoehtoja ja älylaitteille löytyy väsyneen vanhemman pelastuksia. Näillä huijaat ainakin paria tutkimusta, lapsestasi tulee menestynyt aikuisena ja saat omaa aikaa.

BookBeat* on oma ehdoton suosikki. Tosi käytännöllinen appi ja valikoima on hyvä sekä lapsille, että aikuisille! Kahden viikon ajan e-ja äänikirjapalvelua voi kokeilla vallan maksutta, jonka jälkeen palvelu maksaa 16,90€/kk. Tilauksen voi kuitenkin lopettaa koska tahansa! Maksuton 2 viikon kokeilujakso tästä*. 

Lasten Satukirjasto

Olen kuunteluttanut vain yksittäisiä maksuttomia lastenkirjoja Satukirjastosta, ja ainakin niissä vaatii näytön jatkuvan päällä olon, minkä takia en ole nähnyt vaivaa kokeilujaksolle rekisteröitymiseen. Jos lapsi kaipaa kuvia katsottavaksi, niin sitten tämä on oikea palvelu. Testijakso on jopa kuukauden mittainen, jonka jälkeen 8,90€/kk. Valikoima on laaja ja sivusto on pelkkiä lasten kirjoja täynnä.

Otimme kokeilujakson uuden vuoden tienoilla ja tämä Lasten Oma Satukirjasto on jäänyt meille pysyvään käyttöön! Ei todella tarvitse pitää näyttöä päällä, ja appi on niin helppo, että 3-vuotias osaa aivan helposti käyttää sitä itsekin. Taaperolla on nyt juuri menossa vaihe, ettei millään malttaisi kuunnella normaalin kirjan sivuja loppuun asti, vaan kääntää väkisin sivuja eteenpäin. Lasten Oma Satukirjasto sen sijaan uppoa kuin kuuma veitsi voihin ja on ihan joka päiväisessä käytössä! Tekstiä päivitetty 14.4.2018.

Juuri julkaistut uudet Ryhmä Hau-kirjat löytyvät myös täältä!Niiden kuunteleminen tosin aiheuttaa minulle ja Tyypille tirskahduksia, sillä sadunlukijana on Jaajo Linnonmaa.

Testijaksoon tästä: Uutuus! Kokeile Lasten Omaa Satukirjastoa yksi kuukausi veloituksetta.*

Lasten Areenassa on ladattavia satuja, ihan ilmaiseksi kaikkien käyttöön. Pääasiassa kivoja lyhyitä satuja, lähinnä meillä Taaperon käytössä. Tehoveljeksille vähän liiankin lyhyitä. Myös Youtubesta löytyy valmiiksi luettuja satuja. Sieltä löytyy kaikkea muutakin maan, taivaan ja horror-videoiden väliltä, joten en suosittele antamaan ainakaan itsenäisesti illalla lasten käsiin.

Storytel* on toinen kuukausimaksullinen palvelu, jonka testijakso oli meillä kokeilussa. Esikoinen kuunteli ensi istumalta toista tuntia Paula Norosen Supermarsua, joka päättyi tabletin akun loppumiseen. Storytelille saa yhtälailla kahden viikon maksuttoman kokeilujakson, jonka jälkeen kuukausimaksu on 16,99€. Tilauksen voi peruuttaa koska tahansa.

Storytel

Vinkkiviitonen! Ennen matkaa kannattaa ladata BookBeatilla ja Storytelillä kirjat apin omaan kirjastoon, sillä silloin ne on kuunneltavissa myös offlinessa! Eipä tarvitse selkä vääränä kantaa lukemista, mutta sadut toimii myös ilman nettiyhteyttä.

Näillä apeilla äänikirjojen kuuntelemisen näppäryys on myös siinä, että kirjan voi pysäyttää koska tahansa. Yksi napin painallus ja palvelu kyllä muistaa mihin kohtaan jäit, kun seuraavan kerran pääset kuuntelemaan omassa ihanassa, rauhallisessa hetkessäsi jälleen hyvää kirjaa.

Ainiin, olin tosiaan kirjoittamassa siitä miten kierretään jokailtaista satujen lukemista lapsille, mutta ihan hyväksyttävää on laittaa lapset kuuntelemaan omaa satua ja kuunnella itse jotakin mehevää romaania vieressä. Mukavia kuunteluhetkiä itse kullekin!


Aiheeseen liittyvää:

LASTEN TÄMÄN HETKEN SUOSITUIMMAT LUKEMISET
LAPSET+TYÖ+OPINNOT=MAHDOTON YHTÄLÖ?
ARKI ALKAA JA ÄITIÄ KIUKUTTAA

*merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joita klikkaamalla ei tapahdu mitään. Voit rauhassa tutkia, surffailla ja harkita ostosta. Mikäli rekisteröidyt ja ostat jonkin tuotteen tai palvelun, kilahtaa minulle kahvirahaa, jonka avulla blogin kirjoittaminen sujuu vähän virkeämmin. Kiitos!



Kommentit