KEVENNÄ OMAA JA LAPSEN VIIKKOA JOUSTAVALLA HOITORAHALLA

Edellisessä postauksessa kirjoitin perheystävällisestä työpaikasta. Erityisesti silloin, kun pitkältä äitiyslomalta palaa työnelämään, pyörii päässä miljoona ajatusta siitä, millä ihmeellä jatkossa yhdistää riittävä aika perheen kanssa oloon ja työssäkäyntiin? Itse mietin sydän sykkyrällä sitä, olenko äiti ollenkaan kun vien lapset päiväkotiin ja menen itse opiskelemaan ja töihin? Vaikka en koskaan itse työskennellessäni päiväkodissa ajatellut, että jonkun hoitolapsen vanhempi olisi jotenkin vähemmän vanhempi tuodessaan lapsen hoiviini. Kaikkea kummallista sitä sitten kuitenkin käy läpi, kun niitä omia lapsia ilmestyy.

Ehkä siis sinullakin on iso kynnys hakea päiväkotipaikkaa lapselle ja aloittaa kokoaikainen työ. Tuntuu, että tässä tämä äitiysloma/hoitovapaa nyt oli ja taas palaan sinne vanhalle työpaikalle, vaikka koko oma elämä on pyörähtänyt ihan toiselle radalle. Ehkä lähetit jo hakemukset ja nyt mietitkin, ettet haluaisikaan viiden päivän työviikkoa ja samalla yhtä pitkää viikkoa lapsellesi? Onneksi lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen ja sinun työssäkäyntisi ei tarvitse olla välttämättä ihan kokopäiväistä.

Osittaisella hoitovapaalla ehtisi vaikka tutkimaan Itämerta.


Tiesitkö, että osittainen hoitovapaa on työlain mukaan työntekijän oikeus? Nykyisessä työsuhteessa tulee olla ollut puoli vuotta viimeisen vuoden aikana yhteensä. Eli kunhan työsuhde on siis ollut voimassa, työpaikalla ei ole tarvinnut olla, vaan olet voinut olla perhevapailla tai vaikka opintovapaalla. Eri alojen työehtosopimuksissa voi osittaisesta hoitovapaasta olla erilaisia tarkennuksia, mutta työlaki koskettaa ihan kaikkia palkansaajia. Osittaisella hoitovapaalla voit olla sinne lapsen toisen lukuvuoden loppuun saakka.

Alle 3-vuotiaan osittaiseen hoitovapaaseen saa taloudellista tukea. 


Osittaisella hoitovapaalla ollessaan, voit saada hieman kompensaatiota palkan menetyksestä joustavalla hoitorahalla. (Ei siis osittaista hoitorahaa, joka koskee 1-2luokkalaisen vanhempia, ja josta kirjoitan postauksen lopussa, hieman sekavat etuuksien nimet.) Kun sinä olet osittaisella hoitovapaalla, lapsellasi voi olla osa-aikainen tai kokoaikainen päiväkoti- tai perhepäivähoitopaikka. Esimerkiksi Tampereella osa-aikaisen vaihtoehtoina ovat 10 tai 15 sopimuspäivää.

Joustavaan hoitorahaan liittyy muutama tärkeä pointti, jotka kannattaa ensin olla selvillä:


Pointti 1. Sinulla tai sillä vanhemmalla, joka joustavaa hoitorahaa halajaa tarvitsee olla duunipaikka. Helpoin on ajatella niin, että sinulla on se liki 40h työ josta joustat nyt osittaisella hoitovapaalla alle 30 tuntiin. Mutta, myös keikkatyöntekijänä voi olla oikeus joustavaan hoitorahaan, riippuen työsuhteen luonteesta. Jos sinulla ei ole lainkaan työtä tiedossa, voit kuopata tämän vaihtoehdon.

Pointti 2. Et voi samaan aikaan olla äititys/isyyslomalla, vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla tai yli 4 viikon sairaslomalla. Eli sinun on oltava palkansaajana, yrittäjänä tai apurahalla. Voit kuitenkin samanaikaisesti esimerkiksi opiskella, tai saada soviteltua päivärahaa. Pääasia on, että sinulla on koko osittaisen hoitovapaan ajalle sovittuja säännöllisiä työtunteja ja ne eivät ylitä joko keskimäärin 80% alan normaalista työajasta TAI 30h/vk.

Pointti 3. Molemmat vanhemmat voivat saada samaan aikaan joustavaa hoitorahaa samasta lapsesta, kunhan hoitavat lasta eri aikaan. Eli, sinä voit olla kotona lapsen kanssa maanantaisin ja toinen vanhempi vaikka tiistaisin. Tämä koskee myös uusioperheitä! Eli jos lapsen lähivanhempi on esimerkiksi äiti, voi äidin uusi samassa taloudessa asuva puoliso saada myös joustavaa hoitorahaa. Myös etävanhempi voi saada joustavaa hoitorahaa. Oleellista on, että jokainen hoitaa lasta eri aikaan.

Pointti 4. Vaikka teillä olisi käynyt jackpot ja kotoa löytyisi useampi alle 3-vuotias (hullun hommaa, been there done that) rahaa maksetaan vain yhdestä lapsesta kerrallaan. Sen sijaan toinen vanhemmista voi olla vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla samaan aikaan toisen lapsen kanssa.

No mutta, sitten se fakta, että rahahan ei sinänsä ole suuri. Sellaista ei sentään ole tarjolla, että joku maksaisi ihan koko palkan erotuksen. Oispa. Nimittäin ainakin omassa ceeveessä äitinä olo on ollut kaikkein haastavin, antoisin ja kuluttavin duuni. Mutta, joustavalla hoitorahalla on siis kaksi porrasta:

Tarkista kaikki tarkemmat ehdot joustavaan hoitorahaan Kelan sivuilta.

Eli esimerkiksi meidän perheessä minä voisin sopia työnantajalleni, että teen kolmipäiväistä työviikkoa ma-ke ja saisin tällöin korkeamman portaan 241,19€ (miinus verot muutosverokortilla etuuteen) palkan lisäksi. Tietenkään raha ei korvaa lähellekään keskimäärin 8-9 päivän palkan menetystä, mutta on sentään jonkinlainen kädenojennus kunnalta työelämän kevennykseen pienen lapsen vanhemmalle. Nämä lastenhoidontukien rahathan tulevat kunnan budjetista, vaikka Kela ne maksaakin.

Lisäksi Tyyppi voisi sitten sopia työnantajansa kanssa olevansa jokaisen maanantain Taaperon kanssa kotosalla ja täten hänen työaikansa lyhenisi sen verran, että 160,80€ pärähtäisi kuukausittain tilille (miinus ne verot tietty). Näin ollen, Taapero voisi olla päiväkodissa vain tiistaisin ja keskiviikkoisin, jolloin hoitopäiviä kertyisi täysien päivien sijaan sopimuspäivien kymppidiilin verran. Hoitomaksu olisi tällöin MAKSIMItuloilla 87€ normaalin 290€ sijaan. Nämä päivähoitomaksujen esimerkit ovat yhdestä lapsesta ja tosiaan maksimisummia, eli tarkista ehdottomasti omien tulojen mukaiset päivähoitomaksut kunnan sivuilta. Ainakin Tampereelta löytyy näppärä laskuri täältä.

Eli, mikäli sinulla on ALLE 3-vuotias lapsi, voit lyhentää omaa työaikaasi ja saada siihen hieman tukea Kelasta. Lisäksi voit ottaa lapselle vain osa-aikaisen hoitopaikan, jolloin säästät myös päivähoitomaksuissa. 

Taloudellinen hyöty riippuu tietenkin täysin palkkatasostasi, mutta mikäpä olisi korvaamaan lapsen kanssa vietettyä aikaa! Nelipäiväistä viikkoa tekeviä ystäviäni seuratessa voin kertoa, että arki on selvästi kevyempää, kun viikossa on viikonlopun lisäksi yksi tai kaksi aikataulutonta päivää. Tämä on myös oikein pehmeä aloitus molemmille, vanhemmalle ja lapselle, uuteen päivärytmiin totutellessa. Osittaisella hoitovapaalla voikin sitten jatkaa vaikka sinne kakkosluokan keväälle asti, mutta tämä taloudellinen tuki loppuu siihen, kun lapsi puhaltelee kakun päältä kolme kynttilää.

Allekirjoittanut voi vain haaveilla tämän postauksen hyödyistä, sillä enpä tajunnut tätä viime vuonna lyhennettyäni työaikaani kolmeen päivään ja nyt Taapero on täyttänyt jo maagiset kolme vuotta. Yhyy. Mutta, meidän Esikoinen astuu opintielle elokuussa ja me vanhemmat olemme oikeutettuja osittaiseen hoitorahaan, jota voi saada alemman portaan mukaisin työaikaehdoin. Eli alle 80% työaikaa TAI alle 30h/vk lapsen hoidon takia, mutta summa on 96,89€ (miinus verot). Ekaluokkalaisen kanssa olisikin aika ihanaa, kun päivät olisivat vähän lyhyemmät tai voisi olla edes yhtenä päivänä vastaanottamassa koululaista kotona.

Tarkistathan kaikki tarkat speksit kela.fi ja oman kuntasi sivut.

ISOPIENI ESKARILAINEN
6 VINKKIÄ PÄIVÄKODIN ALOITUKSEEN

Kommentit

  1. Joustava hoitoraha on kyllä hieno mahdollisuus yhdistää töitä ja kotivanhemmuutta. Täytyy tosin myöntää, että otsikkoa lukiessani sekoitin asian osittaiseen hoitorahaan, jota saa työpäivien lyhentämiseen pikkuisen koululaisen kanssa.

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvä ja varmasti monelle hyödyllinen kirjoitus! Itsekin kuulin vasta vuosi sitten tästä. Palasin takaisin töihin esikoisen ollessa 1,5 vuotta ja tein ensimmäiset puoli vuotta 4-päiväistä viikkoa. Suosittelen kaikille :-)

    VastaaPoista
  3. Olen miettinyt, että voisin töihin palattuani tehdä alkuun nelipäiväistä viikkoa. Kiitos tästä tietopaketista. Auttaa jatkosuunnittelussa😊

    VastaaPoista
  4. Meidän nuorin täyttää heinäkuussa 3 ja teen juuri tuolla osittaisella hoitovapaalla nelipäiväistä viikkoa. Mahtava etu mielestäni :)

    VastaaPoista
  5. Esikoisesta sekä kuopuksesta palattuani perhevapaalta töihin, olen ollut osittaisella hoitovapaalla ja teen kuuden tunnin työpäiviä :)

    On ihan huippuhyvä systeemi.

    VastaaPoista
  6. Komppaan kaikkia kommentteja :) Osittainen hoitoraha nimenä olisi minusta nimenomaan osuvampi, vaikka se tarkoittaa 1-2- luokkalaisen hoidon takia lyhennettyä työpäivää. Joustavan hoitorahan kanssahan lapsella myös voi olla kokopäiväinen hoitopaikka, eli Kela ei sitä tutki millään tavoin. Rahan säästämiseksi tietysti kannattaa ottaa vain osapäiväinen hoitopaikka, mutta mikäli työpäivät vaihtelevat paljon, voi kokopäiväinen paikka olla ainoa mahdollisuus. Varsinkin yksityisissä päiväkodeissa osapäiväiseen hoitopaikkaan tulisi tiukasti sitoutua tiettyihin päiviin.

    Monella saattaa myös olla käsitys, että osittaista hoitovapaata pitää jollain tavalla anoa työnantajalta, mutta tämä on siis lakiin kirjattu oikeus, joka pitää työnantajan jollain tavoin järjestää!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti